Orpon hallituksen esitys hankintalain muuttamisesta on hyvä esimerkki siitä, miten sinänsä kannatettavat tavoitteet voivat kääntyä itseään vastaan. Kilpailun lisääminen ja kustannustehokkuus ovat perusteltuja päämääriä – mutta sosiaali- ja terveydenhuollossa keinot ratkaisevat. Nyt esitetyt keinot ovat väärät. Useat asiantuntijat ovat nostaneet mielipiteissään esiin, että esitys hankintalain muuttamisesta on sosiaali- ja terveyspalveluille iso riski.
Hallituksen esitys voi vaarantaa palvelujen jatkuvuuden, potilasturvallisuuden ja hyvinvointialueiden kyvyn hoitaa lakisääteiset tehtävänsä. Kyse ei ole pienestä hienosäädöstä, vaan rakenteellisesta riskistä.
Pirkanmaalla tämä konkretisoituisi heti lain astuttua voimaan. Coxa ja Sydänsairaala ovat rakentaneet toimintansa tiiviiseen yhteistyöhön FimLabin kanssa. Kyse ei ole vain hankinnasta, vaan integroidusta kokonaisuudesta, jossa laboratoriopalvelut, tietojärjestelmät ja hoitoprosessit toimivat saumattomasti yhteen. Hallituksen esittämä 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimus voi estää tämän yhteistyön ja pakottaa kilpailuttamaan palveluja markkinoilta, joilta niitä ei käytännössä voi saada.
Saamieni yhteydenottojen perusteella esimerkiksi laboratoriopalveluissa, verikeskustoiminnassa ja vaativassa erikoissairaanhoidossa ei ole riittävää markkinatarjontaa – ei ympärivuorokautisesti eikä tarvittavalla vasteajalla. Tämä tarkoittaa, että lakiesitys voi johtaa tilanteeseen, jossa kriittisiä palveluja ei yksinkertaisesti ole saatavilla oikeaan aikaan – se on suora riski potilaille.
Näkemykseni mukaan ongelma on syvempi: sosiaali- ja terveyspalvelut eivät ole tavallisia markkinahyödykkeitä. Ne edellyttävät jatkuvaa valmiutta, korkeaa integraatiota ja varautumista myös poikkeusoloihin. Näitä erityispiirteitä hallituksen esitys ei riittävästi huomioi. Olisi perusteltua rajata sosiaali- ja terveyspalvelut kokonaan uudistuksen ulkopuolelle tai vähintään valmistella ratkaisu tältä osin uudelleen.
Taloudelliset vaikutukset herättävät myös vakavaa huolta. Uudistuksen muutoskustannuksiksi on arvioitu 1–2 miljardia euroa. Samaan aikaan markkinoille siirtyvän toiminnan määrä jäisi varsin pieneksi, eikä säästöjä olisi realistista odottaa kuin vasta vuosien päästä – jos silloinkaan. Väite tehokkuudesta ontuu, kun samaan aikaan menetetään skaalaetuja ja joudutaan purkamaan toimivia, verovaroin rakennettuja kokonaisuuksia.
Hallitus esittää myös poistettavaksi säännöksen, joka velvoittaa huomioimaan palvelujen käyttäjien tarpeet hankinnoissa. Tämä on vaikeasti ymmärrettävä linjaus tilanteessa, jossa juuri potilaan asemaa pitäisi vahvistaa, ei heikentää. Tämä velvoite tulisi ehdottomasti säilyttää.
Hallituksen esitykselle on maltillisia ja käytännönläheisiä vaihtoehtoja: sosiaali- ja terveyspalvelut tulisi rajata 10 prosentin omistusvaatimuksen ulkopuolelle, sidosyksiköiden ulosmyyntiraja nostaa EU:n sallimaan 20 prosenttiin, liikevaihtorajoja tarkistaa ja siirtymäaikoja pidentää. Näillä muutoksilla voitaisiin turvata se, mikä on olennaisinta – potilaiden turvallisuus ja hoidon jatkuvuus.
Hankintalakia ei ole vielä hyväksytty, joten nyt hallituksen on aika herätä huomaamaan merkittävät riskit! Näin merkittävää riskiä sote-palveluissa ei pidä missään nimessä ottaa.
Hanna Laine-Nousimaa,
kansanedustaja
Mielipide on julkaistu alun perin Aamulehdessä 28.1.2026.
Vastaa