Aluehallitus käsitteli maanantaina 6. lokakuuta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ja maksujen alentamisen ja perimättä jättämisen perusteita. Hallitus päätti esittää valtuustolle muun muassa, että Kelan myöntämä toimeentulotuki tai Ulosottolaitoksen toteama varattomuus toimivat todisteena asiakkaan toimeentulon vaarantumisesta.
Demarit ovat päämäärätietoisesti Pirkanmaalla edistäneet asiamaksujen alentamiseen tai perimättä jättämiseen liittyvän byrokratian keventämistä. Esimerkiksi elokuussa 2024 julkaistussa aluevaltuustoryhmän kannanotossa todettiin: Vaikka sosiaali- ja terveyspalveluiden maksujen alentamista tai perimättä jättämistä on mahdollista hakea, ei lomakkeiden ja selvitysten antaminen tulisi olla päällimmäisenä murheena sairauden kohdatessa. Edellä mainitut ovat eittämättä aikaa vieviä asiakkaan kannalta ja myös lisäävät hyvinvointialueiden työntekijöiden byrokraattista työtaakkaa.
Marraskuussa 2024 aluehallitus puolestaan hyväksyi demariryhmän esittämän ponnen, joka velvoitti selvittämään miten erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevien asiakkaiden maksuvapautuksen hakemista pystyttäisiin helpottamaan.
Aluehallituksen esityksessä alentamisen ja perimättä jättämisen perusteisiin kuuluu myös, että asiakkaalta tai mahdollisilta muilta perheenjäseniltä huomioitaviksi menoiksi luetaan reseptillä ostettujen tuotteiden lisäksi jatkossa myös ilman reseptiä ostetut apteekin lääkevalmisteet, ravintovalmisteet ja perusvoiteet. Aiemmin lääkekustannukset on huomioitu enintään sairasvakuutuslain mukaisen vuosiomavastuun suuruisena.
