Taru Tolvanen ehdolla puoluevaltuuston puheenjohtajaksi – lue suositukset ja tule tukijaksi!

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kuvassa Taru Tolvanen.

Pirkanmaan Sosialidemokraatit esittävät Taru Tolvasta puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Henkilövalinnat tehdään puoluekokouksessa Tampereella 23.–25.5.

”Kiitos tuesta Pirkanmaan demarit! 🌹

Minulle sosialidemokratia on yhteistä paremman huomisen rakentamista.

Taustallani on vahva ja pitkä järjestökokemus vuodesta 2004 lähtien. Olen tehnyt paljon työtä kentällä ja ruohonjuuritasolla eri alueilla – aina teltan pystyttämisestä someviestintään, varpaat kohmeessa toreilla ihmisiä tavaten ja kokouksissa yhteisiä asioita käsitellen. Uskon vahvasti siihen, että politiikka on joukkuelaji, jossa jokaista tarvitaan. SDP:n tulee jatkossakin olla perhe, jossa tuemme ja kannustamme toisiamme, käsittelemme vaikeatkin asiat yhdessä ja jatkamme entistä vahvempina eteenpäin.

Olen neuvottelija, tarvittaessa sovittelija ja aina yhteistyökykyinen. Pyrin olemaan kaikessa tekemisessäni kokoava voima ja huomioimaan kaikki mielipiteet tasavertaisina.

Tarvitsemme tulevalla kaudella uskallusta katsoa eteenpäin – ja samalla kuunnella jäseniämme paremmin kuin koskaan.

Tarvitsemme näköalattomuuden sijaan uskoa tulevaan, toivoa paremmasta!

Tule mukaan! ❤️

Haluatko tukea Tarua? Voit ilmoittaa tuestasi tällä lomakkeella. Löydät artikkelin lopusta päivittyvän listan kaikista tukijoista.

Suositukset

”Kannatan Taru Tolvasta puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Hän on kokenut ja oikeudenmukainen toimija, joka kuuntelee, yhdistää ja saa asioita tapahtumaan. Tarun johdolla puoluevaltuusto toimii vahvasti ja rakentavasti.”

Jari Haaparanta, huoltoteknikko, Kangasalan kunnanhallituksen jäsen, SDP Pirkanmaan piirihallituksen jäsen

”Taru on osaava, ihmisläheinen, kaikki huomioiva.”

Merja Helander, tarkastusinsinööri

”Tarun tapa johtaa on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Hän kuuntelee ja antaa keskustelulle tilaa samalla muodostaen rakentavia linjauksia. Jämäkällä, ystävällisellä ja tulevaisuusorientoituneella otteella hän on paras valinta puoluekokouksen johtoon.”

Mira Hirvonen, kaupunginvaltuutettu

”Taru on osaava, aikaansaava ja ihmisläheinen. Hän nauttii laajaa arvostusta yli puoluerajojen.”

Hanna Tainio, aluehallituksen puheenjohtaja

”Kompromissihakuinen ja älykäs toimija. Lämmin ja huolehtiva toveri. Tulevaisuuden nimi.”

Ulla Kampman, koulutusasiantuntija

”Tarulla on pitkä kokemus, hän on asioihin perehtyvä sekä yhteistyökykyinen.”

Sirpa Pajunen, eläkeläinen

”Tunnen Tarun tarmokkaana osaajana!”

Keijo Kaleva, neuvottelupäällikkö

”Taru on osaava pitkän linjan edustaja, aikaansaava monitoiminainen.”

Arja Kohtala-Juntikka, artesaani

”Taru huolehtii että hommat hoituu. Neuvottelutaidoissa huippuluokkaa, kuntapolitiikassa kannukset ansainnut konkari. Pitää napakasti puolensa ja puolustaa meitä muitakin.”

Arja Vauhkonen, eläkeläinen

”Taru on uuttera, työtä pelkäämätön politiikan pitkäaikainen tekijä.”

Raija Nurminen,terveydenhoitaja, eläkeläinen

”Tarulla on pitkä ja vahva kokemus paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla politiikassa. Tarulla on kuunteleva ja rakentava tapa tehdä yhteistyötä, kyky yhdistää ihmisiä yhteisen tavoitteen taakse sekä yhteistyötä vauhdittava, ratkaisukeskeinen työskentelyote. Tarulla on laajat verkostot ja osallistava ja selkä johtamistyyli. Taru on pidetty henkilö yli puoluerajojen!”

Päivi Meduri, toiminnanjohtaja

”Tunnen Tarun pitkältä ajalta. Hän on asioihin perehtyvä, luotettava ja yhteistä ratkaisua hakeva ihminen, jonka kanssa on helppo tulla toimeen. Ilvesläisyydestä huolimatta voin lämpimästi suositella häntä puoluevaltuuston puheenjohtajaksi 😊”

Jonne Nurmi, koulunkäynninohjaaja

”Tarussa konkretisoituu se, mikä demareissa puhuttelee omaa arvomaailmaa. Harkitseva, rakentava ja sovitteleva tapa käsitellä asioita ja ihmisiä.”

Arto Järvinen, tapahtumateknikko

”Tarun kyky tehdä yhteistyötä ja löytää ratkaisuja eri toimijoiden kanssa on diplomatian edistämistä parhaimmillaan. Tarulla on vankka kokemus puheenjohtajan tehtävistä. Tarun osaaminen pitää saada puolueen käyttöön ja juurikin SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajan tehtävä on kuin Tarulle tehty.”

Joni Kumlander, Valkeakosken kaupunginhallituksen puheenjohtaja

”Taru on luotettava, ystävällinen ja jalat maassa oleva osaaja ja johtaja. Taru tulisi ehdottomasti valita puoluevaltuuston puheenjohtajaksi.”

Nina Lindberg, toiminnnanjohtaja

”Taru on yhteistyökykyinen, asiantunteva ja erittäin kokenut puheenjohtaja! Paras valinta!”

Jaana Heikkilä-Halkola, liikunnanohjaaja, työsuojeluvaltuutettu, Ylöjärvi

”Olen toiminut Tarun kanssa Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettuna, nyt toista kautta. Tunnen Tarun tältä ajalta kuuntelevana, ajattelevan, innostavana henkilönä. Uskon hänen sopivan erinomaisesti juuri puoluevaltuuston puheenjohtajan tehtävään näistä ominaisuuksista johtuen.”

Markku Virkamäki, eläkeläinen, aluevaltuutettu, hallintotieteen maisteri

”Seurasin Tarun toimintaa aluevaltuutettuna kolme vuotta. Taru on kokenut, reilu, ahkera, sopuisa, osaava, määrätietoinen kaikissa toimissaan. Joukkuepelaaja. Siksi Taru puoluevaltuuston puheenjohtajaksi.”

Tarja Jokinen, sairaanhoitaja, eläkeläinen

”Taru on osoittanut mielestäni ryhmänjohtajana paitsi erinomaisia neuvottelutaitoja ja asianmukaista jämäkkyyttä, niin myös laajaa asiantuntijuutta sekä kuuntelevaa, kaikkia arvostavaa ja kunnioittavaa, ystävällistä ja lämmintä johtajuutta.”

Hanna-Maria Grann, terveydenhoitaja, työsuojeluvaltuutettu

”Tarulla on näkemystä ja kokemusta. Hän on erittäin yhteistyökykyinen ja hyvä yhteistyökumppani, jolla on rohkeutta tuoda näkemyksensä esille.”

Maria Päivänen

”Tarun katse on lämpimästi kohti kaikille reilumpaa tulevaisuutta. Tarulla on vahva osaaminen ja ammattitaito.”

Mari Huvi, perhehoitaja

”Taru on taitava navigoimaan poliittisilla kentillä. Lisäksi Taru on uskomattoman iloinen, aina!”

Sari Hänninen, kätilö YAMK, suunnittelija

”Taru on paras valinta, ammattitaidolla ja sydämellä asian ytimessä.”

Elina Jääskeläinen, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

”Taru on kokenut hoitamaan yhteisiä asioita kunnassa, hyvinvointialueella ja puolueessa. Taru etsii aina parasta ratkaisua yhdessä yhteiseksi hyväksi. Luotettava, positiivinen, kuunteleva, innostava, myötätuntoinen, helposti lähestyttävä ja hoitaa lupaamansa asian loppuun asti.”

Tapani Vainio, rehtori, eläkeläinen

”Laaja-alainen ja monivuotinen kokemus yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä.”

Harri Roihankorpi, eläkeläinen

”Taru on osaava, kokenut, varma🌹”

Sonja Tahlo, järjestötyöntekijä

”Taru on asioihin perehtyvä ja kokenut poliitikko sekä kunta- että aluetasolla. Hän perehtyy asioihin hyvin ja kuuntelee toista ihmistä.”

Anne Liimola

”Osaava, tekevä, opastava ja jos ei tiedä ottaa asioista selvyyden 👍”

Marja Ruusunoksa, kokki

”Taru pitää huolta tavallisten ihmisten toimeentulosta sekä palkkauksesta, lisäksi Tarulle on tärkeää politiikassa ”kentän äänen” kuuluminen. Lisäksi Tarulla on halu, että etenkin nuorten tulevaisuus olisi hyvä.”

Nina Jokinen, koulunkäynninohjaaja

”Annan Tarun valinnalle täyden tuen. Taru on niin tarmokas tehopakkaus hoitamaan kaikki asiat tehokkaasti. Toisia kuunnellen ja kunnioittaen hän osaa rakentaa parhaat ratkaisut erilaisille näkemyksille.🌹”

Helena Rissanen, kunnallisneuvos

”Tarulla on suurta kyvykkyyttä omaksua politiikan hektisyyden muuttuvia tarpeita ja edellytyksiä. Hän osaa neuvotella, tuoda näkemyksiltään eriäviä ihmisiä yhteisten ratkaisujen ääreen. Tinkimättä arvoista, periaatteista tai realiteeteista, Taru saa ihmiset kohtaamaan toisensa nostamalla esiin heitä yhdistäviä seikkoja, samalla painottaen keskinäisten eroavaisuuksien toissijaisuutta; politiikkaa tehtäessä päämääränähän on kuitenkin yhteinen hyvä.
Hän on sillanrakentaja, diplomaattinen, vakaasti konsensuksiin pyrkivä vaikuttaja, joka vilpittömästi kuulee, ymmärtää ja välittää. Taru on ansioitunut päättäjä ja poliitikko, joka kaikista saavutuksista huolimatta on säilyttänyt jalansijansa vahvasti maassa, vaikka katseensa onkin keskittynyt kirkkaasti horisonttiin – tulevaisuuteen ja parempaan huomiseen.
Arvostukseni häntä kohtaan voidaan kiteyttää seuraavasti: Kun käymme keskustelua, Taru ei yritä olla ”jotain enemmän” tai tekeytyä toista vähemmäksi; siinä hetkessä hän on ihminen ihmiselle, yhdenvertaisesti. Siksi Taru.”

Aleksi Tammi, puoluekokousedustaja

”Taru on kokenut, osaava ja ahkera järjestöpuurtaja, jollaista puoluevaltuusto tarvitsee johtonsa!”

Roope Lehto, yrittäjä, Pirkanmaan SDP piirin puheenjohtaja

”Taru on erittäin hyvä ja jämäkkä ehdokas puoluevaltuuston puheenjohtajaksi.”

Jarkko Luokkala, linja-autonkuljettaja

”Erinomainen valinta. Taru on aikaansaava ja loistava luottamushenkilö jonka hermot kestävät kovankin paineen politiikan myllerryksessä. Kokemusta ja näkemystä yhteiskunnan eri tasoilta ja ennen kaikkea varsin mittava määrä maalaisjärkeä.”

Pekka Järvinen, eläkkeensaaja

”Pätevä hommaan!”

Satu Reunanen, eläkeläinen, lähihoitaja

”Taru on vuorovaikutustaitoinen, perusteleva keskustelija, jolla riittää tarmoa viedä asioita eteenpäin.”

Petteri Väkiparta, lehtori, sosiaaliala

”Armoton ammattitaito ja hyvä ihminen.”

Juha-Pekka Mattila, palvelupäällikkö

”Tarulla on tietämystä, taitoja ja kokemusta vastuullisia asioita hoitamaan.”

Jussi Koskinen, kiinteistömestari evp

”Tarulla on pitkäaikainen kokemus monipuolisesta työstä erilaisissa luottamustehtävissä. Taru on iloinen, sosiaalinen, muut huomioiva, reipas luotettava henkilö.”

Heljä Leppäniemi, vakuutusedustaja, eläkel.

”Taru on pätevä ja kykenevä vaativaan tehtävään.”

Erkki Törmä, eläkeläinen

”Puolue tarvitsee johtajuutta, joka yhdistää ihmisiä ja tuo selkeyttä tekemiseen. Taru Tolvasessa tämä toteutuu: rauhallinen ote, jämäkkä päätöksenteko ja vahva asiantuntemus. Olen nähnyt tämän käytännössä niin aluevaltuustoryhmässämme kuin Pirkkalassa. Suosittelen häntä lämpimästi puoluevaltuuston puheenjohtajaksi.”

Ilkka Porttikivi, apulaispormestari

”Tarulla on vahvaa, laaja-alaista osaamista yhteiskunnan moninaisella kentällä. Hänellä on kyky ottaa haltuun isoja kokonaisuuksia ja kehittää asioita huomioiden kuitenkin samalla ihmisten inhimilliset ja yksilölliset tarpeet. Vahva johtajuusosaaminen näkyy mm. hänen kyvyssään viedä asioita eteenpäin ja toimia yhteistyössä useilla eri foorumeilla!”

Katja Saari, varhaiskasvatuksen apulaisjohtaja

”Tarulla on johtajana uskallusta katsoa eteenpäin sekä luoda yhteisen tekemisen voimaa.”

Marika Ala-Herttuala, päiväkodin johtaja

”Tarulla on hyvä ulosanti. Pirkkalassa hän on hoitanut valtuuston puheenjohtajan pestiä todella hyvin. Hän on monipuolinen osaaja.”

Merja Litmanen, sairaanhoitaja, eläkeläinen

”Taru on hyvä ihminen, jolla on rautainen osaaminen ja kokemusta inhimillisyyteen yhdistettynä.”

Ismo Alhoniemi, eläkeläistoimittaja

”Tarulla on valtava asiantuntemus politiikasta ja päätöksenteosta niin kunnan kuin valtakunnankin tasolla ja monissa rooleissa.”

Niina Kuhlman, toiminnanjohtaja

”Taru on aktiivinen ja helposti lähestyttävä tekijä ja toimija, joka vie reippaasti yhteisiä asioitamme eteenpäin. Hänelle on tärkeää reilu meininki, Ilves, yhteistyö ja se, että kaikkien ääni tulee kuulluksi. Siksi Taru!”

Joanna Leino, palkka-asiantuntija,

Päivittyvä lista tukijoista

Rauno Ihalainen, FT, sairaalaneuvos, Tampere
Jari Haaparanta, huoltoteknikko, Kangasalan kunnanhallituksen jäsen, SDP Pirkanmaan piirihallituksen jäsen, Kangasala
Jaana Heikkilä-Halkola, liikunnanohjaaja, työsuojeluvaltuutettu, Ylöjärvi
Leevi Karisalmi, toiminnanjohtaja, Sastamala
Jarkko Luokkala, linja-aiuonkuljettaja, Ikaalinen
Merja Helander, tarkastusinsinööri, Sastamala
Taavi Ahonen, vastuumyyjä, Pirkkala
Markku Virkamäki, eläkeläinen, aluevaltuutettu, hallintotieteen maisteri, Tampere
Roope Lehto, yrittäjä, Pirkanmaan SDP piirin puheenjohtaja, Nokia
Pekka Järvinen, eläkkeensaaja, Valkeakoski
Igors Sahno, Pirkkala
Saana Kuusipalo, kaupunginvaltuutettu, opiskelija, Tampere
Mirja Suntila, lähihoitaja, eläkeläinen, Mänttä-Vilppula
Mira Hirvonen, kaupunginvaltuutettu, Tampere
Tarja Jokinen, sairaanhoitaja, eläkeläinen, Tampere
Satu Reunanen, eläkeläinen, lähihoitaja, Sastamala
Hanna Tainio, aluehallituksen puheenjohtaja, Tampere
Hanna-Maria Grann, terveydenhoitaja, työsuojeluvaltuutettu, Tampere
Petteri Väkiparta, lehtori, sosiaaliala, Pirkkala
Lotta Hamari, kansanedustaja, Hämeenkyrö
Tiia Mäki-Ullakko, finance specialist, Pirkkala
Ulla Kampman, koulutusasiantuntija, Tampere
Maria Päivänen, Tampere
Juha-Pekka Mattila, palvelupäällikkö, Pirkkala
Jussi Koskinen, kiinteistömestari evp, Pirkkala
Kirsti Sala-Kallio, eläkeläinen, YTM, Nokia
Heljä Leppäniemi, vakuutusedustaja, eläkel. Sastamala
Tapio Tienari, eläkeläinen, Ikaalinen
Markku Niskanen, tj, eläkeläinen, Nokia
Esa Järvenpää, autokorimekaanikko, Hämeenkyrö
Niina Nieminen, osastonsihteeri, Valkeakoski
Eero Ruotsila, toimitila-asiantuntija DI , eläkeläinen, Lempäälä  
Pekka Helander, maalari, Sastamala 
Sirpa Pajunen, eläkeläinen, Pirkkala 
Eemeli Issakoff, järjestelmäasiantuntija,  Kangasala 
Mari Huvi, perhehoitaja, Pirkkala 
Erkki Törmä, eläkeläinen, Ylöjärvi
Keijo Kaleva, neuvottelupäällikkö, Virrat 
Sari Hänninen, kätilö YAMK/suunnittelija, Tampere 
Ilkka Porttikivi, apulaispormestari, Tampere 
Arja Kohtala-Juntikka, artesaani, Tampere 
Mikko Airo, ylilääkäri, Tampere 
Arja Vauhkonen, eläkeläinen, Pirkkala  
Jussi Koskinen, kiinteistömestari evp. Pirkkala  
Jari Jamalainen, eläkeläinen, Pirkkala 
Elina Jääskeläinenvarhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Pirkkala 
Leena Törmä, osastonhoitaja, eläkeläinen, Ylöjärvi 
Tuomas Hoffrén, opettaja, Kuopio 
Raija Nurminen,terveydenhoitaja, eläkeläinen, Nokia 
Tapani Vainio, rehtori, eläkeläinen, Pirkkala 
Anna-Liisa Anolin, eläkeläinen, Valkeakoski 
Pirjo Peltola, eläkeläinen, Pirkkala 
Katja Saari, varhaiskasvatuksen apulaisjohtaja, Pirkkala 
Rahim AL-Ali, koneenasentaja, Pirkkala 
Harri Roihankorpi, eläkeläinen, Tampere 
Tuire Ruuska, projektisuunnittelija, Ylöjärvi 
Sari Suokas, lähihoitaja, Pirkkala 
Päivi Meduri, toiminnanjohtaja, Pirkkala 
Sonja Tahlo, järjestötyöntekijä, Tampere 
Marika Ala-Herttualapäiväkodin johtaja,  Mänttä-Vilppula 
Jonne Nurmi, koulunkäynninohjaaja, Nokia 
Sari Åman, talouden asiantuntija, Ylöjärvi 
Armi Hänninen, eläkeläinen, Virrat 
Milla Lamminsivu, aluesihteeri, Tampere
Anne Liimola, Tampere
Risto Koivisto, maakuntaneuvos, Pirkkala
Merja Litmanen, sairaanhoitaja, eläkeläinen, Pirkkala
Eveliina Ojala, operatiivinen päällikkö, Valkeakoski
Mikko Andersson, eläkeläinen, Tampere
Arto Järvinen, tapahtumateknikko, Pirkkala
Marja Ruusunoksa, kokki, Pirkkala
Ismo Alhoniemi, eläkeläistoimittaja, Tampere
Joni Kumlander, Valkeakosken kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Valkeakoski
Nina Jokinen, koulunkäynninohjaaja, Pirkkala
Niina Kuhlman, toiminnanjohtaja, Pirkkala
Nina Lindberg, toiminnnanjohtaja, Tampere
Helena Rissanen, kunnallisneuvos, Nokia
Johanna Loukaskorpi, apulaisrehtori, SDP:n Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja,Tampere
Joanna Leino, palkka-asiantuntija, Tampere
Marja Mäkelä, ravintolapäällikkö, eläkeläinen, Lempäälä
Jussi Niemi, maakuntaneuvos, Virrat
Aleksi Tammi, puoluekokousedustaja, Tampere
Esko Vatanen, järjestöasiantuntija, Tampere