THL:n julkaisemasta raportista selviää, mitä sote-uudistus on tarkoittanut palvelujen, ohjauksen, järjestämisen ja rahoituksen osalta. Sote-uudistus koskee isoa määrää palveluita sosiaalityöstä mielenterveyspalveluhin, vanhusten hoivaan ja erikoissairaanhoitoon. Hyvinvointialueilla on tehty paljon hyvää työtä, mutta tämän mittakaavan uudistukseen menee väistämättä vuosia, tutkimuksesta selviää.
Raportin mukaan monet sote-palvelut ovat parantuneet, mutta alueelliset erot ovat suuria. Esimerkiksi mielenterveyspalvelujen saatavuus ja palveluvalikoiman yhdenmukaisuus ovat kohentuneet, vaikka lähtökohdat ovat olleet heikot erityisesti Tampereella. Perhepalvelut ovat yhdenmukaistuneet ja lapsiperheiden tarvitsema erityisosaaminen on vahvistunut perustasolla.
Sote-uudistus on vauhdittanut palvelujen yhteensovittamista. Tärkeää on muistaa, uudistuksen isona tavoitteena on vahvistaa perusterveydenhuoltoa sekä palveluiden yhdenvertaisuutta ja integraatiota. Näissä tavoitteissa on Pirhassa edistytty, mutta paljon on vielä parannettavaa. Tilannetta ei helpota se, että maan hallitus tuhlaa verorahoja yksityisille toimijoille, kuten 65 vuotta täyttäneiden Kela-korvauksiin, vaikka alueiden mahdollisuuksia vahvistaa peruspalveluitaan tulisi tukea.
Vaikka hyvinvointialueiden ohjauksesta vastaa kolme ministeriötä, niiden tietotaito ei uudistukseen riittänyt, vaan Pirhalta ”lainattiin” johtaja Marina Erhola asiaa hoitamaan. Talouden sopeuttaminen on vienyt voimavaroja palvelujen kehittämisestä. Koska alueiden rahoitus ei jousta, palveluita joudutaan heikentämään. Miten käy luottamuksen siihen, että jokainen saa tarvitsemaansa hoitoa?
Sote-järjestelmän kehittäminen edellyttää laajaa poliittista tukea. Pirhassa siinä on kohtuullisesti onnistuttu, mutta ei ilman kipeitä päätöksiä, jotka ovat kohdistuneet niin asukkaisiin kuin työntekijöihin. Toimiva sosiaali- ja terveydenhuolto on osa yhteiskunnan kriisinkestävyyttä, joka on mahdollista toteuttaa vain hyvinvoivalla henkilöstöllä.
Pirhan henkilöstöjaosto on pyrkinyt turvaamaan kohtuulliset työsuhde-edut rajatuilla resursseilla, vaikka työhyvinvointi riippuu enemmän työn sujuvuudesta ja organisoinnista kuin liikunta- tai kulttuurieduista. Eli yksinkertaisesti siitä, miten hommat töissä hoituvat. Jos työtään joutuu esim. tekemään kömpelöllä ohjelmistolla tai työtä on liikaa eikä sitä voi hallita, työhyvinvointi heikkenee. Hallinnan tunteen väheneminen lisää uupumisen riskiä. Esihenkilötyö ja johtaminen ovat avainasemassa, kun on kyse työhyvinvoinnista. Poliittisten päättäjien tulee varmistaa, että toimiva johto on kiinnostunut siitä, miten työntekijät voivat. Sen jälkeen voidaan yhdessä miettiä, miten hyvinvointia voidaan parantaa.
Ulla Kampman
aluevaaliehdokas