Terveisiä valtuustosta: Palvelu- ja asiointiliikennettä kaivattaisiin Pirkanmaan kunnissa lisää

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Palveluliikenteen järjestäminen on jokaisen kunnan vastuulla. Tampereen ulkopuolella kunnat kilpailuttavat palveluliikenteen järjestämisen kukin omalla tavallaan. Tampere on ostanut palveluliikenteen Tuomelta (Tuomi Logistiikka Oy).

Ainoastaan Tampereen kaupungin alueella on palvelubusseissa ollut avustaja mukana. Kun sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut vuoden 2023 alusta lukien siirtyivät Pirhan eli Pirkanmaan hyvinvointialueen järjestettäväksi, siirtyi kuntien palveluksessa ollut sote-henkilöstö Pirhan palkkalistoille. Edellyttäen kuitenkin, että siirtymävaiheessa heidän työpanoksensa kunnan palveluksessa oli sote-tehtävien osalta yli 50%. Ilmeisesti Tampereen kaupungin kohdalla arvioitiin, että palveluliikenteen avustajat täyttivät nuo kriteerit, koska he siirtyivät Pirhan henkilöstöksi.

Pirhan aluehallitus on yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen viime vuoden loppupuolella perustanut koko Pirkanmaata palvelevan liikkumisen tuen tiimin. Osa palveluliikenneavustajista siirtyy vahvistamaan tiimiä ja osalle tarjotaan muita sopivia tehtäviä. Palveluavustajien tehtävät lakkautetaan nykymuodossaan kuluvan kevään aikana. Joiltakin linjoilta on palvelu jo lopetettu ja se on aiheuttanut aikamoista kalapaliikkia palvelun käyttäjien taholta. Ehkä asiasta ei ole tiedotettu riittävästi tai hyvänä pidetystä palvelusta on vaan niin vaikea luopua? Muutoin toiminta jatkuu entiseen tapaan. Kuljettaja auttaa matkustajia esimerkiksi kyytiin nousemisessa, turvavöiden ja apuvälineiden kiinnittämisessä tai ostosten siirtämisessä autoon ja sieltä pois. Jos asiakas tarvitsee laajempaa apua, hän saa neuvontaa ja ohjausta Pirkanmaan Kotitorilta, p. 040 733 3949, tai lähitoreilta. Yhteystietoja löytyy myös verkosta osoitteesta: pirha.fi/lahitorit.

Mihin tarkoitukseen uusi Pirhan liikkumisen tuen tiimi on sitten perustettu? Henkilöt, joilla on oikeus hakea vammaispalvelulain tai sosiaalihuoltolain mukaisia kuljetuspalveluja, voivat hakea niitä hyvinvointialueelta. Hakemukset käsitellään uudessa tiimissä. Tämä palvelu nopeuttaa asiakkaan anomuksen käsittelyä, kun ei tarvitse pallotella eri lakien myöntämisperusteiden välillä. Sosiaalihuoltolain nojalla myönnettävä kuljetuspalvelu kohdistetaan ensisijaisesti ikääntyneille. Esteetön julkinen joukkoliikenne, mukaan lukien kutsu- ja palveluliikenne ovat aina kuitenkin ensisijaisia vaihtoehtoja.

Palveluliikenteen avustajatoiminta ei ole hyvinvointialueen tehtäviin kuuluvaa toimintaa. Se liittyy olennaisesti kunnan tehtäväalueelle kuuluvan palveluliikenteen järjestämisvastuuseen. Sote-uudistuksessa kuntien vastuulle jäi asukkaiden terveyttä edistävä toiminta. Ihmisten hyvinvointia ja terveyttä lisää mahdollisuus lähteä itsenäisesti hoitamaan asioitaan, tavata kauppamatkoilla muita kanssakulkijoita ja torjua yksinäisyyttä, päästä ihmisten ilmoille! Palvelu- ja asiointiliikennettä kaivattaisiin Pirkanmaan kunnissa lisää.

Tampereen kaupungin luottamushenkilöjohto sai viime valtuuston kokouksessa vastaanottaa adressin, jossa vaaditaan jatkoa ikäihmisille tarkoitettujen palvelubussien avustajatoimintaan. Uskoisin, että asian selvittely on alkanut.

Leena Mankkinen

Aluevaltuutettu, yksilöasioiden jaoston puheenjohtaja

Julkaistu Aamulehdessä 28.2.2024