Pirkanmaan puoluevaltuutetut tutuksi: Pilvi Kuitu haluaa lisätä kulttuuripoliittista keskustelua puolueessa 

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Tamperelainen Pilvi Kuitu kuvailee itseään helposti innostuvana ja sinnikkäänä ihmisenä, joka perehtyy asioihin huolellisesti ja pitää yhteistyötä korkeassa arvossa. Hänellä on kokemusta puolueessa aiemmin niin puolueosaston puheenjohtajana kuin kunnallisjärjestön varapuheenjohtajana, ja viime vaalien jälkeen myös kaupunginvaltuutettuna.  

Kimmokkeen kuntapolitiikkaan lähtemiseen antoi 22 vuotta sitten oman lapsen koulunkäyntiin tarvittu tuki, jota oli tuolloin hänen mielestään liian vaikea saada Tampereella.  

”Olin siitä aika kiukkuinen ja ajattelin, ettei tämä näin voi mennä”, 54-vuotias Kuitu muistelee. 

Hän otti tavoitteekseen päästä vaikuttamaan asioihin kaupunginvaltuutettuna kasvatus- ja opetuslautakunnassa. 

Puoluevalinta oli hänelle ennen kaikkea arvokysymys. Hänelle tärkeimpiä arvoja ovat aina olleet yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus, ja puolueiden arvopohjia vertailemalla SDP valikoitui omaksi puolueeksi. Niinpä Kuitu asteli Tampereen työväentalolle liittymään puolueeseen ja ilmoittautumaan kuntavaaliehdokkaaksi.   

Kuitu ei päässyt läpi ensimmäisissä vaaleissa, mutta paikka tavoitellussa kasvatus- ja opetuslautakunnassa irtosi. 

Uskallus ilmaista mielipiteensä ja halu vaikuttaa asioihin juontavat juurensa lapsuudesta

Kuitu uskalsi nostaa epäkohtia esiin jo nuorena. Hän muistaa elävästi, kuinka marssi lukion kolmannella vuosikurssilla rehtorin kansliaan arvostelemaan koulun kurssijärjestelyjä, koska opiskelijoiden kuormitus oli hänen mielestään kohtuutonta. 

Kuidun mukaan kiitos rohkeudesta ilmaista mielipide kuuluu omalle äidille. Äiti keskusteli lasten kanssa paljon ja perheessä vallitsi tunne, että jokaisen mielipiteellä on merkitystä ja omalla toiminnalla voi vaikuttaa asioihin.  

Hän arvelee tämän vaikuttaneen osaltaan myös siihen, miksi hän on päätynyt tekemään lastenkulttuurin parissa osallisuuteen liittyvää työtä. Hän tietää, että lapsena koetuilla osallisuuden kokemuksilla on pitkäkestoiset vaikutukset ihmisen toimijuuden kokemukseen läpi elämän.  

Puoluevaltuustoon kulttuurin, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen näkökulmia

Kuitu johti perustamaansa Lempäälästä käsin toimivaa Kulttuurikeskus PiiPoota parikymmentä vuotta, kunnes siirtyi niin ikään kulttuuriaiheisen väitöstutkimuksensa pariin.  

”Kaikilla pitäisi olla oikeus osallistua sivistykseen ja kulttuurielämään”, hän sanoo. 

Puoluevaltuutettuna Kuitu haluaa lisätä kulttuuripoliittista keskustelua puolueessa, ja toivoo, että puolue profiloituisi aiempaa vahvemmin kulttuuriasioissa. Suomalaista kulttuuria, kulttuuriperintöä ja osaamista pitäisi hänen mielestään tehdä näkyvämmäksi ja kulttuurivientiä vauhdittaa. 

Kuitu tuo puoluevaltuustoon myös terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen näkökulmaa sekä terveys kaikissa politiikoissa -ajattelua. Hän pitää tärkeänä, että päätöksiä tehtäessä tarkastellaan myös niiden pitkäaikaisia vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin, terveyteen ja yhteiskunnan tulevaisuuteen. Tämä on paitsi inhimillisesti, myös taloudellisesti järkevää.

“Jos tehdään vain päätöksiä, jotka säästävät tässä hetkessä, mutta ei tehdä vaikutusten arviointeja ja katsota, miten tämä vaikuttaa 20 vuoden päästä meidän väestön hyvinvointiin, niin ollaan aika kestämättömällä tiellä”, Kuitu tiivistää.

Toiveena syvälle menevä keskustelukulttuuri 

Puoluevaltuustokaudelta Kuitu toivoo samanlaista avointa ja syvälle menevää keskustelukulttuuria, jonka hän kokee Tampereen valtuustoryhmässä olevan.  

“Toivon, että voimme käydä toisiamme ja itseämme haastavia keskusteluja ja tehdä tietoon perustuvia päätöksiä”.

Kuitu pitää puoluekokouksen toukokuussa Tampereella hyväksymää puolueohjelmaa hyvänä ja toivoo, että puoluevaltuusto pystyisi tekemään päätöksiä ohjelman tavoitteita kunnioittaen.  

Korjausliikkeitä ja toivon rakentamista 

Mihin muuhun puolueen pitäisi panostaa seuraavina vuosina? Katastrofitilanteen oikaisuihin ja korjausliikkeisiin, Kuitu toteaa. 

“En usko, että tämänhetkinen oikeistohallitus tai mikään hallitus tahallaan ajattelisi, että pistetään tämä Suomi nyt lakkoon, mutta nehän on tehnyt johdonmukaisesti tosi huonoja päätöksiä. Jos SDP pääsisi hallitukseen, ensimmäinen vuosi menisi varmasti korjausliikkeiden tekemiseen”, Kuitu pohtii.  

Esimerkkinä hän mainitsee suojaosan poistamisen, mikä on ollut ilmeisen huono valinta ja tärkeää perua. 

Samaan aikaan Kuitu näkee tärkeänä, että puolue pitää kiinni omasta vahvasta strategisesta linjasta. Hän ajattelee, että tulevissa vaaleissa ja tulevalla hallituskaudella pitäisi panostaa siihen, että suomalaiset kokisivat ylpeyttä ja toivoa.  

“On tosi tärkeää, että ihmisillä on tulevaisuuden näkymiä ja toivoa. Se tuottaa hyvinvointia ja toimijuutta, jota kautta syntyy myös yhteiskunnallista hyvää. Se on jotenkin nyt unohdettu”, Kuitu pohtii. 

Pirkanmaan puoluevaltuutetut tutuksi -juttusarjassa esitellään pirkanmaalaiset puoluevaltuuston jäsenet: Esa Järvenpää, Jyrki Koskinen, Pilvi Kuitu, Saana Kuusipalo, Jonne Nurmi ja Maria Päivänen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *