Toiminnanjohtaja Harri Sandellille Suomen Leijonan ritarimerkki

Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on myöntänyt toiminnanjohtaja Harri Sandellille Suomen Leijonan ritarimerkin (SL R). Itsenäisyyspäivänä 6.12. myönnettävät ansiomerkit on julkaistu ritarikuntien sivuilla perjantaina 1. joulukuuta.

Harri Sandell on toiminut Pirkanmaan Sosialidemokraattien toiminnanjohtajana vuodesta 1995. Tätä ennen hän toimi sosialidemokraattisessa liikkeessä mm. Tampereen kunnallisihteerinä ja SONK:in (demariopiskelijat) pääsihteerinä. Vuosina 2007–2009 Sandell työskenteli puoluetoimistolla SDP:n järjestöpäällikkönä.

Pirkanmaan Sosialidemokraatit onnittelevat Harria ansaitusta tunnustuksesta!