Tiedote: Taru Tolvanen Pirkkalan pormestariehdokkaaksi

Pirkkalan pormestariehdokas Taru Tolvanen:                     Pirkkala 10.10.2020 

”Tärkeää oikeudenmukaisuus, osallisuus ja osallistaminen”

Pirkkalan Sosialidemokraattien ja sitoutumattomien pormestariehdokkaaksi on valittu Pirkkalan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Taru Tolvanen.

Tolvanen on ollut kuntapolitiikassa mukana vuodesta 2004 ja on toiminut sinä aikana useissa eri luottamustehtävissä. Tolvanen oli ehdolla myös vuoden 2019 eduskuntavaaleissa saaden ensikertalaisena 2521 ääntä.

Tolvanen on toiminut jo vuosien ajan erilaisissa talouden asiantuntijatehtävissä ja toimii tällä hetkellä talouden toiminnoissa esimiestehtävissä Kesko Oyj:n Business Services Centressä.

” Minulle erittäin tärkeää on, että Pirkkalan elinvoimaisuus ja sitä kautta myös itsenäisyys pystytään säilyttämään. Päätöksenteon tulee olla sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää sekä oikeudenmukaista.”

” Myös Kuntalaisten osallisuus ja osallistaminen ovat minulle tärkeitä asioita. Mielestäni näitä asioita voidaan edistää parhaiten juuri pormestarimallissa.”

Pormestariehdokas Taru Tolvanen lupaa tehdä kaikkensa Pirkkalan ja sen asukkaiden hyvien palvelujen ja turvallisen arjen puolesta.

 

Lisätietoja;

Taru Tolvanen

040 716 3669

taru.tolvanen@hotmail.com