Parin koronavuoden jälkeen sain jälleen käydä Apuvälinemessuilla toukokuun puolivälissä Helsingissä. Ensimmäinen laaja messutapahtuma, jossa oli tutustuttavana ja kokeiltavana monenlaisia vammaisille ihmisille ja heidän avustajilleen tarkoitettuja arjessa ja opiskelussa tarvittavia apuvälineitä, pidettiin Jyväskylässä vuonna 1985. Useimmiten nämä messut on pidetty Tampereella, minne tapahtuma palaa marraskuussa 2023. Olen käynyt joka toinen vuosi toteutuneessa tapahtumassa joka kerta ja aina oppinut tai havainnut jotain uutta.

Nyt tämän vuoden messuilla keskustelin pyörätuoleja tarjoavien ja valmistavien tahojen kanssa haasteista, joita heidän varsinaisilla asiakkaillaan eli vammaisilla pyörätuolien tarvitsijoilla on. Jälleen kerran suuren ongelman vammaisille ihmisille ja samalla myös pyörätuolien valmistajille ja maahantuojille aiheuttaa hankintalaki ja etenkin sen soveltamisessa käytettävät periaatteet ja kriteerit, jotka hankintaorganisaatio eli useimmiten kunta tai kuntien muodostama hankintayksikkö yksipuolisesti päättää.  Sain kuulla, että kriteerinä on 100 %:n painotuksella hinta. Esimerkiksi välineen tai palvelun laadulla, sopivuudella, toimituksen varmuudella tai apuvälineen toimitusmatkan pituudella ei ole mitään merkitystä. Kuitenkin kaikki kuntoutuksen ammattilaiset tietävät, että apuvälineen tulee soveltua käyttäjälleen yksilöllisesti kuin hanska tai lenkkarit, jotta se palvelee monivuotista käyttöä parhaalla mahdollisella tavalla. Epäsopiva pyörätuoli voi saada aikaan uusia terveysongelmia, esimerkiksi selän ja lonkkanivelten virheasennot ja erilaiset painehaavaumat ovat tuttuja hankaluuksia, jotka aiheuttavat uutta hoidon tarvetta.

Onko oikein, että vammattomat ihmiset päättävät yksin vammaisten ihmisten puolesta, mikä heille on paras apuväline? Moniko meistä suostuisi siihen, että kaupassa on tarjolla vain yhtä, halvinta lenkkarimallia, josta tehtäisiin vain eri kokoja ja ehkä kahta kolmea eri väriä?

Pyörätuoleja käytetään monenlaisissa ympäristöissä sen mukaan, missä ihmiset asuvat ja tekevät työtä. Sen tulee soveltua liikkumiseen yhtä hyvin sisä- kuin ulkotiloissa. Vammaisten urheilussa tarvitsemat apuvälineet ovat asia erikseen ja niihin voi saada tukea eri tavoin kuin arkielämässä muuten tarvittaviin apuvälineisiin.

Mielestäni apuvälinehankintojen kriteereihin on otettava mukaan myös laatutekijöitä eikä kilpailuttaa apuvälinetoimittajia tai -valmistajia vain hinnalla. Lisäksi käyttäjän, välineen tarvitsijan mielipidettä on kuultava ja otettava se vakavasti. Siten lenkkitossujakin kehitetään.

Helsingissä messupisteellä kävi yksi pyörätuolin käyttäjä, jonka tuoliin oli vaihdettu uudet jousitukset, joiden ansiosta pyörätuolin sopivuus parani ja lyhyellä matkallakin ilmaantuneet selkäkivut hävisivät. Nyt hän pystyy kivutta tekemään jopa 10 kilometrin kuntoilulenkkejä. Emme me tossujen kuluttajatkaan huonoja jalkineita pitkään pidä, miksi pyörätuolin käyttäjän pitäisi tyytyä epäsopivaan välineeseen. Tavoitteenamme tulee olla laadukas, jokaisen ihmisen hyvinvointia tukeva arki myös heille, jotka tarvitsevat apuvälineitä omassa arjessaan.

Tuula Petäkoski-Hult

Aluevaltuutettu

Terveisiä valtuustosta -palstalla kuullaan Pirkanmaan hyvinvointialueen luottamushenkilöiden näkemyksistä ja hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 26.5.2022.