Terveisiä valtuustosta: Henkilökunnan luottamusta on pikaisesti lisättävä – työvuorosuunnittelun kipukohdat selvitettävä

Autonominen, automatisoitu, yhteisöllinen, ergonominen, toimintalähtöinen, keskitetty tai ohjelmistoavusteinen ovat käsitteitä, jotka liittyvät työvuorosuunnitteluun eivätkä ole kaikille osallisille selviä. Asioita sekoitetaan tahattomasti ja disinformaatiota on liikkeellä.

Työntekijöillä on huoli työhön liittyvistä vaikuttamismadollisuuksistaan.

Iso osa sosiaali-, terveys-, ja pelastustoimen töistä tehdään 24/7. Työkuorma ja henkilökunnan tarve vaihtelee suuresti. Yleisin työaikamuoto on jaksotyö, joka ei perustu säännöllisiin vuoroihin. Työyksikön vuorot ovat eri pituisia ja päällekkäin.

Jaksotyö on todettu raskaaksi juuri epäsäännöllisyytensä vuoksi. Jaksotyössä työvuorojen sijoitus suhteessa työkuormaan on erityisen tärkeätä. Vuorojen tulee olla tietyssä aikavälissä tasapuolisia työntekijäkohtaisesti. Myös henkilökunnan oma toive ja työ- ja virkaehtosopimus tulee ottaa huomioon.

Yhteisöllinen työvuorosuunnittelu ei ole jäänne entisestä vaan nykyisyyttä ja tulevaisuutta.

Myös ohjelmistoavusteisuus on tulevaisuutta. Post-it lapuilla tuotu tai sähköpostiin hukkunut toive voitaisiin tulevaisuudessa ilmoittaa työntekijän sähköisen työpöydän kautta esimerkiksi puhelimella koska tahansa. Työpöytä keskustelisi suoraan työvuorosuunnitteluohjelman kanssa. Muut työntekijät näkisivät, mitä toiveita on esitetty ja miten työvuoroja on aseteltu jokaisen työntekijän profiili, osaaminen sekä asiakkaiden/potilaiden tarpeet huomioiden. Toiveet pysyvät anonyymeinä ja mahdollista henkilöön liittyvää syrjintää voidaan välttää.

Lähiesihenkilöllä säilyisi edelleen tärkeä johtamisen väline ja saumaton yhteistyö henkilöstön kanssa. Yhteisöllistä suunnittelua voi toteuttaa muutenkin kuin paperilistalla. Ohjelmistoavusteisuudessa voidaan tehdä omat pelisäännöt – pitkiä vuoroja voi tehdä tai olla tekemättä. Osaajapohjat olisivat ohjelmassa ja se näyttäisi myös, jos lista ei ole ergonominen. Tällöin esihenkilö voisi keskustella työntekijän kanssa, jos kuormittavia listoja on suunniteltu useita peräkkäin, mutta automaattisesti näitä ei muutettaisi.

Ohjelma keräisi dataa johtamisen tueksi ja pelisääntöjä voitaisiin tarvittaessa yhdessä muuttaa. Työaikalainsäädännön reunaehdot ovat valmiina ohjelmissa. Ohjelmistoavusteisuus tai automatiikalla helpotettu ei tarkoita keskitettyä eikä päinvastoin.

Pakolla syntyy harvoin hyvää, mutta rohkeita uudistajia tarvitaan. Jos ohjelma tai toimintatapa on hyvä ja toimiva, se halutaan ottaa käyttöön. Pitää olla myös rohkeutta muuttaa suunnitelmaa tiedon karttuessa, mutta myös kehittää viisaasti harkiten. Päätösten pohjana tulee olla riittävä tietopohja.

Hyvinvointialueen kehitysvaihe, kolmen kuukauden kuluttua vastaantuleva toiminnan siirto, sekä erityisesti työmarkkinatilanne lisäävät haasteita kaikelle toiminnalle. Huhu etenee nopeammin kuin oikea tieto. Nyt onkin pikaisesti lisättävä luottamusta henkilökunnan keskuuteen!

Henkilöstöjaostolle esiteltiin pilottityötä 28.9. ja merkittiin ehdotuksen mukaan tiedoksi. Perustelutekstissä todetaan siirtymisestä ohjelmistoavusteiseen, keskitettyyn työvuorosuunnitteluun vaiheittain vuoden 2025 loppuun mennessä. Perustelu johdattelee ajatusta kuin päätös olisi jo tehty. Nyt on oltava avoimia. Jaoston tulee kuulla pilottikohteiden asiantuntijoita ja henkilökuntaa. Kipukohdat on syytä selvittää pikaisesti.

Sisältö ja vaikutukset ovat vielä laajasti hämärän peitossa, eivätkä hyvät puolet nouse esiin. Kehittämiseen on vielä mahdollisuus. Aikanaan on tehtävä päätös järjestelmän käyttöönotosta (tai ettei sitä oteta käyttöön) toimielimessä hallintosäännön mukaan. Näin toimien työnantaja on ”kasvollinen”.

Ulla Kampman

Henkilöstöjaoston puheejohtaja

Lotta Hamari

Henkilöstöjaoston jäsen

Keijo Kaleva

Henkilöstöjaoston jäsen

Terveisiä valtuustosta -palstalla kuullaan Pirkanmaan hyvinvointialueen luottamushenkilöiden näkemyksistä ja hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.

Julkaistu Aamulehdessä 7.10.2022.