Pirhan henkilöstöjaoston kokouksessa 5.6.2024 oli käsiteltävänä palkkaharmonisointiohjelma. Henkilöstöjaoston yksi tehtävä on päättää palkkausjärjestelmää koskevista periaatteista. Yksi keskeinen tavoite oli saada valmiiksi palkkaharmonisointi vuosien 2023–2025 aikana. Palkkaharmonisointia tehdään yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa. Palkkaharmonisointi on suunniteltu toteutettavan vaiheittain vuosittaisten paikallisten järjestelyerien kohdentamisella.
Strategiassa asetettu kolmen vuoden tavoite harmonisoinnin toteuttamiselle näyttää haasteelliselta toteuttaa, huomioiden taloudelliset ja henkilöstöresurssien asettamat reunaehdot sekä muutoksen kokoluokka. Henkilöstöjaoston esittelijän päätösehdotuksessa palkkojen harmonisoinnin aikataulua pidennetään siten, että se toteutetaan järjestelyerillä mahdollisimman pitkälle vuoden 2025 loppuun, mutta jatketaan tarpeen mukaan harmonisointia siten, että se on valmis viimeistään vuonna 2028. Henkilöstöjaosto päätti kokouksessaan merkitä asian tiedoksi ja esitti sen viemistä aluehallitukseen hyväksyttäväksi.
Hejan esittelyssä ei tullut selkeästi esille se seikka, että käytännössä kaikki henkilöstöjärjestöt olivat olleet hyvin kriittisiä esitettyä suunnitelmaa kohtaan. Lisäksi harmonisointisuunnitelmaa käsiteltiin yhteistoimintaelimessä vasta hejan kokouksen jälkeen 11.6.2024, vaikka järjestyksen pitää olla päinvastainen.
Olen hyvin huolissani siitä, että kriittisiä henkilöstöön liittyviä yhteistoiminta-asioita käsitellään huolimattomasti ja jo olemassa olevien oikeustapausten vastaisesti palkkaharmonisoinnin kestoa muokataan ilman yhteistä linjausta. Henkilöstön luottamusta työnantajaan koetellaan. Pirhalla ei yksinkertaisesti ole varaa luottamuspulaan! Henkilöstöjaoston puheenjohtajana toivon aluehallituksen ottavan huomioon lopullisessa päätöksenteossaan esittämäni henkilöstöpoliittiset riskit.
Ulla Kampman
Aluevaltuutettu
Henkilöstöjaoston puheenjohtaja
Jaa tämä artikkeli