Ryhmäpuheenvuoro lähiasemien ja liikkuvien palveluiden verkosta

Sosialidemokraattisen ryhmän puheenvuoron aluevaltuustossa 23. syyskuuta liittyen lähiasemien ja liikkuvien palveluiden verkkoon piti valtuustoryhmän puheenjohtaja Joni Kumlander.

Arvoisa puheenjohtaja, kokousväki ja Pirkanmaalaiset.

Sosialidemokraattinen ryhmä on tarkastellut liikkuvien palveluiden ja lähiasemien esitystä kriittisen rakentavasti. Haluamme kiittää valmistelua siitä, että prosessit ovat toimineet. Toimielinten tahtotila on tässä esityksessä kuultu ja se on myös siirtynyt aluehallituksen esitykseen. Tällä hetkellä palveluiden tasainen laatu ja tarjonta eri puolilla asuville Pirkanmaalaisille on merkittävässä asemassa.

Merkittävä osa Pirkanmaalaisten turvallisuuden tunteesta perustuu sote palveluiden pysymiseen riittävän lähellä. Tilanne korostuu erityisesti niiden kuntalaisten kohdalla, jotka käyttävät paljon palveluita ja myös tämä seikka pitää pystyä huomioimaan. Liikkuvat palvelut ovat innovaatio, joka tarkoittaa että palvelut jäävät paikkakunnalle osa-aikaisesti. Palveluvalikoima voi jopa monipuolistua, joka tuo turvallisuuden tunnetta kuntalaisille. Mallin kehittäminen myös seuraavalla valtuustokaudella tulee lähteä siitä, että kuntalaisten etu on etusijalla.

Lähiasemien suhteen sosialidemokraattinen ryhmä on huolissaan nopeasti kasvavista alueista, jossa myös asuu paljon palveluita käyttäviä kuntalaisia. Vaarana on myös se, että arvioimme kuntalaisten voimavarat yläkanttiin. Kaikilla kun ei ole voimia hankkiutua palveluiden äärelle jos ne sijaitsevat liian kaukana. Mielestämme nopeasti kasvavien alueiden suhteen lähiasemien kohtaloa pitää pystyä arvioimaan matkan varrella.

Olemme huolissamme siitä, että teemmekö päätöksiä mitkä aiheuttavat enemmän ongelmia ja sen myötä kustannuksia, kuin vaadittavia säästöjä.

Kävimme keskustelua myös siitä, että tuoko palveluiden uudistaminen oikeasti säästöjä? Tämä on tarkoituksella kysymys muodossa, johon saamme vastauksen ajan kanssa. Haluamme kuitenkin ilmaista tästä huolemme ja tilanteen kehittymistä seurataan tiiviisti.

Rahoitus kun tulee Orpo-Purran hallitukselta , joka ei huomio heikoimmassa asemassa olevia mitenkään muuten, kuin heikentämällä heidän asemaansa. Pirkanmaalla meillä on mahdollisuus toimia toisin nyt ja tulevalla valtuustokaudella, vaikka valtion hallitus kuinka yrittää ohjailla tätä demokraattisesti valittua salia mielivaltaisesti.

Kiitos.

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *