”Jos et ole heikoimman puolella, olet jo eksynyt” – Lue ryhmäpuheenvuoro aluevaltuuston talousarviokokouksessa

Pirkanmaan hyvinvointialue käsitteli talousarviota vuodelle 2025 kokouksessaan 17. joulukuuta. Sosialidemokraattisen aluevaltuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron piti valtuustoryhmän puheenjohtaja Joni Kumlander.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja kokousta seuraavat Pirkanmaalaiset.

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä on paininut käsillämme olevan talousarvion kanssa melkoisen paljon. Moni ryhmästämme onkin todennut, että kipeää tekee, kun ihmisten palveluista leikataan. Viime vuonna meitä vaadittiin tekemään kunnianhimoisia päätöksiä, nyt kuitenkin tuntuu siltä että kunnianhimo on poissa. Olemmeko luovuttaneet?

Pirkanmaan hyvinvointialueen talousarvion kokonaisuus olisi saatava tasapainoon ja siihen pystymme vaikuttamaan vain palveluita leikkaamalla tai asiakasmaksuja korottamalla. Tämä ei siis ole Pirkanmaan hyvinvointialueen tahtotila, vaan maan hallituksen.

Maan hallitus jakaa rahat valtionvarainministeri Riikka Purran johdolla ja me täällä yritämme pysyä kärryillä mitä tapahtuu seuraavana. Meidän ja erityisesti edellisten sukupolvien viimeisten 70 vuoden aikana rakentamia sosiaali- ja terveyspalveluita ollaan ajamassa alas yhden parlamentaarisen kauden aikana. Jos johonkin aikaisempaan toimintaan on ennen käytetty 500 000 euroa ja nyt ilmoitetaan että siihen on käytössä 5000 euroa, niin mitä jää jäljelle. Toiminnan rippeet ja alasajo.

Voisi vain todeta että lähes kaikki sosiaali- ja terveyspalveluiden ennaltaehkäiset toimet on ajettu tai ajetaan alas, koska nyt on leikattava paniikissa kaikesta. Tämähän johtaa siihen, että ei aikaakaan kun korjaavien palveluiden kustannukset nousevat vauhdilla ja ihmettelemme että miten tässä nyt näin kävikään? Tulevat sukupolvet eivät tule käsittämään sitä, mitä nyt olemme tekemässä.

Tästä esimerkkinä lastensuojelun avohuollon yksityisen sektorin palveluiden romuttaminen. Jo pitkään kunnallinen sektori on tehnyt laadukasta lastensuojelun avohuollon työtä kehittämällä moniammatillista yhteistyötä ja tässäkin yksityisen sektori on ollut hyvä rinnalla kulkeva tuki Pirkanmaalla. Alalla on ollut monia pieniä,-ja keskisuuria yrityksiä, jotka ovat työllistäneet lastensuojelun ammattilaisia. Näistä yrityksistä osa on jo kadonnut ja hyvin moni on katoamassa kartalta koska toiminnat ajetaan alas.

Itse työn tarve lastensuojelussa ei kuitenkaan ole poistunut mihinkään, eikä tulekaan poistumaan. Tästä syystä onkin helppo ennustaa, että vuoden 2026-27 aikana avopalveluita siirretään jäljelle jääneille pörssiyhtiöille, koska mitään muita yrityksiä ei ole enään jäljellä. Kysymys on lastemme tulevaisuudesta. Tämä on Orpon hallituksen tahtotila ja sitä me nyt toteutamme. 

Arvoisa puheenjohtaja

Pirhan virkajohdolle suuri kiitos. Aina ei ole helppoa toimia poliitikkojen kanssa, mutta olette Marinan johdolla paiskineet töitä erittäin vaikeassa tilanteessa. Olette tehneet parhaanne. Tästä talousarvion valmisteluprosessista pitää myös antaa kiitosta viranhaltijoille ja aluehallitukselle, jossa ryhmiä osallistettiin valmisteluun jo hyvissä ajoin.

Tässä olemme kaikki tehneet parhaamme, mutta kuten on huomattu, viimeinen vuorokausi ennen talousarviokokousta voi tuoda uusia yllättäviä esityksiä. Tämän prosessin myötä on pakko jopa kyseenalaistaa ryhmänjohtajien kokoukset, kun mikään siellä sovittu ei pidä neljää vuorokautta pidempään.

Tilanne on ollut kaikille haastava ja siksi suunnitelmallisuus on erityisen tärkeää. Vastuu taloudesta kuuluu tälle salille, vaikkakaan rahojen hallinta ei ole tässä salissa. Tämän salin pitäisi olla demokraattinen päätöksentekoelin, mutta yksikään päätöksentekoelin ei ole sitä, mikäli se ei päätä omista rahoistaan. 

Olemme Orpon hallituksen kumileimasin ja tämä on tullut erityisen hyvin esiin myös tänään eduskunnassa, kun koko Suomen kunnallista sairaalaverkkoa alettiin ajamaan voimalla alas. Täälläkin salissa on sen puolesta ja vastaan äänestäneitä, että mm. Pirkanmaan kohdalta Valkeakosken ympärivuorokautisen päivystyksen tulevaisuus naulattiin. Ovet eivät siellä enää aukene. Voimme vain päätellä, mistä syystä yksityisten terveysalan pörssiyhtiöiden ja vakuutusyhtiöiden sairaalat porskuttavat eteenpäin?

Asiakasmaksujen korotus, ikäihmisten palveluista leikkaaminen, ennaltaehkäisevien toimintojen alasajo, lapsilta & nuorilta leikkaaminen ja palkkaharmonisaation viivästyminen. Tässä muutamia esimerkkejä siitä, minkä edessä olemme. Nyt joudumme valitsemaan ainoastaan huonoista vaihtoehdoista.

Sosialidemokraattinen aluevaltuustoryhmä lupaa tehdä kaikkensa, ettei kohtuuttomia henkilökunnan yhteistoimintaneuvotteluja jouduta enää käymään. Olemme erittäin huolissaan Pirkanmaan hyvinvointialueen työtekijöiden jaksamisesta, tämän jatkuvan epävarmuuden ja suoranaisen pelon keskellä. Pelkoa siitä, että onko töitä ja missä työt ovat jatkossa. Työtekijöillä ei ole ollut kunnollista työrauhaa missään vaiheessa hyvinvointialueen aloittamisen jälkeen, eikä meidän tietojen mukaan näin ole ollut myöskään työnjohdolla. Koko järjestelmä sakkaa, mikäli työntekijät eivät pysy kasassa. Ajaudumme tilanteeseen, missä säästöt aiheuttavat moninkertaisesti kuluja.

Sosialidemokraattinen ryhmä on käynyt esitysten suhteen paljon keskusteluja ja olemme yhtä mieltä lähes kaikista esityksistä, pois luettuna asiakasmaksuihin liittyvät korotukset. Kuten on todettu, vaikea taloudellinen tilanne ja valtiolta tulevat vaatimukset vaikuttavat rahoitukseen pitkällä tähtäimellä.

Ryhmämme tärkeimpinä tavoitteina on ollut hoitotakuun säilyttäminen 14 vuorokaudessa, ikäihmisten päivätoiminnan turvaaminen ja asiakasmaksuista vapauttaminen helpottaminen. Ikäihmisten päivätoimintaan saimme miljoonan euron lisäyksen pohjaan neuvottelujen tuloksena ja hallitus kirjasi että asiakasmaksujen vapauttamisia helpotetaan.

Talousarvion 2025 esitykset:

Perusterveydenhuollon avosairaanhoidon kiireettömään hoitoon pääsyn tavoitteena tulee olla hoitotakuun toteutuminen 14 vrk:ssa. (s. 13, tavoitetaso 2025).

Asiakasmaksut:

Asiakasmaksujen korotukset ovat menossa päätöksentekoon aluevaltuustoon saman aikaisesti talousarvion kanssa joulukuussa 2024. Maksutuottoja on suunniteltu yhteensä 189,4 miljoonaa euroa, joka on 13,8 miljoonaa euroa (7,9 %) enemmän kuin [sivu vaihtuu] Pirkanmaan hyvinvointialue Talousarvio 2025 – Toiminta- ja taloussuunnitelma 2025–2027 73 (116) vuoden 2024 ennusteessa ja 9,3 miljoonaa euroa (5,2 %) enemmän kuin vuoden 2024 talousarviossa.

Vuoden 2025 aikana tehdään selvitys asiakasmaksukorotusten todellisesta kertymästä hyvinvointialueella ja siitä, kuinka paljon lopulta asiakasmaksuja jää maksamatta. (s. 73 alkuun.)

Ennaltaehkäisevä toiminta:

Ikäihmisten ja vammaisten yhteisissä palveluissa painopisteenä on ennaltaehkäisevien palveluiden saatavuuden parantaminen palveluverkkoa tasapainottamalla ja liikkuvia lähitoreja lisäämällä. 

Hyvinvointialueen on oltava aloitteellinen kuntien ja järjestöjen suuntaan vaikuttavan, ennaltaehkäisevän toiminnan rakentamiseksi ja syventämiseksi yhteistyössä Lähitori-konseptin ympärille. Ennaltaehkäisevää toimintaa ei ole järkevää hajauttaa erillisiin hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen siiloihin. (s. 49, viimeinen kappale ennen tavoitteita)

Lakisääteistä neuvontaa ja ohjausta lisätään ja kehitetään sisällöllisesti. Gerontologisen sosiaalityön toimintamallia täsmennetään. Lähitoreilla annettavaa digitukea vahvistetaan. Asiakkaiden ohjaamista perhehoidon palveluihin lisätään.

Ikäihmisten palvelut:

Ikäihmisten palveluissa lisäksi laajennetaan kotona asumista tukevan teknologian käyttöä ja yöaikaisen kotihoidon peittävyyttä. Laitoshoidon purku jatkuu. Ikäihmisten päivätoimintaa vähennetään ja muutetaan etäpäivätoiminnaksi yhdessä kuntien ja järjestöjen kanssa aktiivisesti keskustellen. Matalan kynnyksen ohjausta ja neuvontaa sekä erilaista hyvinvointia ja terveyttä edistävää toimintaa järjestetään yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa mm. lähitoreilla.

Ikäihmisten palveluiden tarpeen mukaista riittävyyttä seurataan. Ikäihmisten palveluissa, kuten myös muissa sosiaalipalveluissa, kehitetään ihmissuhteiden jatkuvuutta henkilökunnan ja asiakkaiden välillä. (s. 48, viimeinen kappale)

Meidän tulee edelleenkin muistaa, kenen puolesta täällä istumme ja teemme päätöksiä. Pirkanmaalaiset ihmiset ovat keskiössä asuinpaikasta riippumatta, asuivat he sitten Tampereella, Valkeakoskella, Urjalassa tai Virroilla. Jokainen Pirkanmaan kunta ja kuntalainen tulee huomioida.

Jos et ole heikoimman puolella, olet jo eksynyt.

Kiitos.