
Hyvinvointialueiden aloitettua työnsä sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden vastuuorganisaatioina ovat monet tutut palvelut muuttuneet ja osa palveluista on kaikonnut kauemmaksi. Lähipalvelut ovat edelleen murroksessa, mutta vielä on uskoa ja luottamusta siihen, että järjestämistavan muuttaminen on ollut perusteltua ja tuottaa hyvän lopputuloksen. Hoiva- ja hoitopalveluiden muutos ei saa johtaa palvelujen rapautumiseen eikä heitteillejättöyhteiskunnan syntymiseen.
Hallinnollinen organisointi on vielä kesken ja palveluiden kehittämisessä on vasta päästy alkuun. Palveluiden sähköistyminen eli digitalisointi muuttaa palveluiden tuottamisen ja tarjoamisen tapoja, mutta palveluita tulee olla saatavana edelleen myös perinteisillä tavoilla varaamalla aika asiantuntijan vastaanotolle. Monet vanhukset ja ikääntyneiden läheiset ovat hädissään, kun monet asiat tuntuvat olevan vain netistä haettavissa. Kaikilla ei kuitenkaan ole taitoja käyttää älypuhelimen tai tietokoneen tarjoamia mahdollisuuksia.
Myös monet sairaudet estävät näiden laitteiden käytön, vaikka puhelimella soittaminen vielä onnistuisikin. Etenkin vanhusten asumispalveluiden saatavuus ja kotiin tuotavien palveluiden saaminen vaikuttaa vaikeutuneen ja asiakkaat kokevat, että heitä ei kuulla ja heidän hoivan tarpeisiinsa ei vastata. Lisäksi hoivapalveluiden maksut koetaan liian korkeiksi asiakkaan eläketuloihin verrattuna. Taloudellinen toimeentulo on vaikeaa, kun eläke ei riitä kaikkiin menoihin ja asiakasmaksut sekä lääkekulut kasvavat sairauksien myötä. Asiakasmaksulain mahdollistamaa maksuhuojennusta on hankala hakea sen byrokraattisuuden vuoksi. Viranomaiset voisivat suoraan hakea tarvittavat taloustiedot viranomaisten rekistereistä asiakkaan valtuutuksella ja näin yksinkertaistaa hakuprosessia.
Hyvinvointialueiden tulee antaa vanhuksille viivytyksettä ne palvelut, joita he tarvitsevat säälliseen elämiseen, myös asumisen palvelut ovatpa ne sitten palvelujen viemistä koteihin tai palveluasumispäätösten tekemistä. Yhteiskunnan tulee turvata riittävät ja laadukkaat palvelut myös huonokuntoiselle vanhukselle eikä jättää häntä odottamaan tarvitsemaansa palvelua ja palvelupäätöstä useiksi viikoiksi tai kuukausiksi. Vanhuksilla on oikeus turvalliseen elämään. Lisäksi on tärkeää ottaa huomioon, että läheisillä ja kotiin jäävällä puolisolla tulee olla mahdollisuus käydä tapaamassa omaistaan.
Pirkanmaan Demarinaiset
Lisätietoja: Tuula Petäkoski-Hult, puheenjohtaja
Jaa tämä artikkeli